Uudelleensyntymä

Miten Neuvostoliiton rajavartioston kasarmista tuli törmärannikon helmi

Sakan kartanon kunnostamisen tarina alkoi kesällä 2001, jolloin Viron valtio myi Sakan kartanon raunioituneen päärakennuksen yksityishenkilölle julkisessa huutokaupassa. Yritys oli jo kolmas, aikaisemmissa ostajaa ei löydetty.

”Tuona hetkenä päätöstäni ohjasivat tunteet ja 30 vuoden takainen muisto Sakan kartanon pihalla vietetystä päivästä rajavartijoiden pidättämänä. Tarina meni niin, että vappupäivänä 1971 suoritin Tarton yliopiston maantieteen opiskelijana viimeisiä diplomityöhöni liittyviä kenttätutkimuksia Pohjois-Viron törmärannikon vesiputouksista”, muistelee Sakan kartanon uusi isäntä Tõnis Kaasik.

”Silloisten lakien mukaan kaikki vesiputoukset sijaitsivat rajavyöhykkeellä, jossa liikkuminen oli luvanvaraista, mutta yksi niistä, 23 metriä korkea Sakan eli Karjaorun vesiputous, oli suorastaan Neuvostoliiton rajavartioaseman kupeessa. Sakan putouksen mittaaminen ja kuvaaminen johti pidätykseeni. Päivä pyssynpiipun edessä rajavartioston kasarmina tuolloin toimineen kartanon pihalla, oli ensikosketukseni Sakan kartanoon.

Sakan vesiputousta käsittelevän luvun päätin opinnäytetyössäni kohtalokkaalla lauseella: ”Saka ansaitsee parempaa.” 30 vuotta myöhemmin kohtalo soi minulle harvinaisen tilaisuuden toteuttaa sanani käytännössä, kun Ida-Virumaan lääninhallitus ilmoitti kolmannen kerran kesällä 2001 haluavansa myydä Sakan kartanon rauniot.

Alkua vaikeutti se, että kartanon päärakennuksen rauniot yhdessä rappeutuneen autotallin ja upseerien asuntojen kanssa myytiin irtaimistona eli ilman maata. Toinen ongelma oli, että tarjottuun kiinteistöön ei kuulunut entinen neuvostoaikaisen rajavartiolaitoksen valonheitinrakennus, joka sijaitsi kartanon vieressä aiemmin yksityistettyjen maiden keskellä. Tuo rakennus hankittiin Kohtlan kunnan avustuksella muutama vuosi myöhemmin ja liitettiin olemassa olevaan kokonaisuuteen.

Kartanon sijainti 1200 km pitkän Baltian kalliotörmän eli klintin houkuttelevimmassa osassa ja Viron hallituksen suunnitelma hakea tälle Itämeren geologiselle muodostelmalle Unescolta maailman luonnonperintökohteen asemaa johtivat ajatukseen, että minne muualle kuin Sakan kartanoon voisi tällaisen upean luonnonkohteen luontokeskuksen sijoittaa kaikkine matkailupalveluineen? Se näytti ihanteelliselta tilaisuudelta tarjota jännitystä yhtäläisesti niin luonnon- kuin kulttuuriperinnön ystäville”, Kaasik kertoo.

Kymmenen vuotta isännättä seisseiden rakennusten, niiden saastuneen ja roskaisen ympäristön sekä laiminlyödyn puiston kunnostaminen vaati uusilta omistajilta suuria investointeja ja loputonta innostusta.

Kartanokompleksin entisöinti eteni askel askeleelta. Keväällä 2004 avasi ensimmäisenä ovensa upseerien asuntolasta kunnostettu Saka Cliff Hotel ja sen ravintola. Seuraavaksi rantakalliolla sijaitseva rajavartioston valonheitinrakennus muuttui kokoustiloina palvelevaksi Meretorniksi, neuvostoaikainen armeijan varastorakennus muuttui leirintäalueen lomarivitaloksi, jossa on käymälät ja pesutilat karavaanimatkailijoille.

Rakennettiin puistopolkuverkko ja pysäköintialueet. Kartanoalueen kunnostus huipentui vuonna 2010 oli päärakennuksen restaurointiin, jonka ansiosta Tõnis Kaasik sai Viron museovirastolta (Muinsuskaitseamet) tunnustuksen vuoden 2010 parhaana yhteistyökumppanina ja Ida-Virumaan maakunta palkitsi hänet vuoden 2011 tekijän tittelillä.

Kahden rannalle rakennetun portaikon ansiosta lomailijat pääsivät rantaan, aiemmin merta kauniine hiekkarantoineen oli voinut ihailla vain 50 metriä korkealta kalkkikivitörmältä. Toisen portaikon suunnittelija arkkitehti Tiit Kaljund palkittiin suunnitelmastaan merkittävällä arkkitehtuuripalkinnolla. Portaita pääsee ”pohjoisen sademetsän” sisällä, lehtipuiden ja saniaisten hämmentävään rehevyyteen. Tätä Virossa ainutlaatuista metsätyyppiä metsäntutkija Teodor Lippmaa kutsuu klinttimetsäksi (Estonia clivosa).

Seuraavina vuosina hotellin laajennuksen myötä valmistui kylpyläosasto uima-altaineen, lisäksi rakennettiin laululava entiseen kaatopaikkana käytettyyn sorakuoppaan sekä tennis- ja rantalentopallokentät. Klindimõisan retkeilypolun varrelle on kunnostettu sotilasmuistomerkeiksi joitakin juoksuhautoja ja puolustusrakennelmia.  Sakan kartanon uudelleensyntymä on tarina siitä, miten Neuvostoliiton rajavartioston kasarmista tuli törmärannikon helmi.